Kielimatkailijan kielitarinat, osa 5: ruotsi

Kuten suuri osa suomalaisnuorista, myös minä aloitin ruotsin opiskelun kolmetoistavuotiaana. Mahtaa olla kivaa kyseisen kielen opettajana koittaa saada angstiset teininalut kiinnostumaan niin laajalti haukutusta oppiaineesta kuin ”pakkoruotsista”. Helppoa ei ollut meidänkään opettajillamme.

En muista koskaan kyseenalaistaneeni sitä, onko minun järkeä opiskella ruotsia. Pori on siitä jännä Länsi-Suomen rannikkokaupunki, että suomenruotsalaiset näkyvät arjessa yhtä vähän kuin Pohjanlahti. Okei, joku tunsi aina jonkun, joka kävi ruotsalaista koulua, mutta sitä lukuun ottamatta kieli ei näkynyt elämässäni oikeastaan mitenkään. Oikeastaan yllätyin muuttaessani Turkuun ja tajutessani, että siellä ihan oikeasti on kyltit kahdella kielellä ja vastaantulevat saattavat keskustella ruotsiksi.

Ruotsi oli minulle kouluaine siinä missä muutkin. Suurimman ongelman aiheutti työrauhaton ryhmämme, jonka opettaja vaihtui kolmen yläastevuoden aikana opettajasta sijaiseen, sijaisen sijaiseen ja taas uuteen sijaiseen. Olimme aika hyviä juksaamaan sijaispoloja, jotka eivät saaneet ryhmämme merkittävimpiin anarkisteihin minkäänlaista kuria. Ei siis ihme, että kielen oppiminen oli välillä aika työlästä.

Lukiossa innostuin kielestä enemmän. Tykkäsin kovasti käyttämästämme Galleri-kirjasarjasta ja sen tavasta jäsentää opittavaa. Istuin monet ruotsinkurssit parhaan ystäväni Siljan vieressä, ja hänen taitonsa ja motivaationsa kannustivat minuakin opiskelemaan yhä enemmän. 

Lukion toisena vuonna päätin hakea Nordjobbin kautta kesätöitä, kun Porista sellaisia ei suhteitta herunut. Hakuprosessissa ruotsin kieli oli välttämätön, sillä Nordjobbin kanssa viestiminen oli toteutettava ruotsiksi, norjaksi tai tanskaksi. Lopulta löysin itseni islantilaisen majatalon tarjoilijana enkä puhunut sanaakaan ruotsia koko kesänä; se ei nimittäin etenkään suomalaisittain äännettynä ole mikään islantilaisten parhaiten haltsaama kielimuoto. Ilman ruotsin kielen taitoa haku olisi kuitenkin tyssännyt heti alkuunsa, joten jee, kielitaito osoittautui hyödylliseksi!

Oikeaa iloa ruotsin kielen osaamisesta koin ensi kertaa viime kesänä, kun sain töitä Tukholmasta. Kiitoksia ansaitsevan virkamiesruotsinopettajan ja hatarien lukiomuistojeni ansiosta kielitaitoni oli jo lähtiessäni ihan kiitettävällä tasolla, ja sittemmin kehityin yhä varmemmaksi ruotsin puhujaksi.

Nykyään luen romaaneja ja uutisia ruotsiksi ajattelematta asiaa juurikaan, mutta aika paljon pitäisi vielä nähdä vaivaa, että vastaavan vaivattomuuden saisi osaksi muitakin kielenkäyttötilanteita. Nyt, kun kukaan ei enää pakota opiskelemaan ruotsia, voisinkin todeta, että olisi ihan kivaa käydä jokin kunnon C-tasolle vievä kurssi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *