Kielimatkailijan kielitarinat, osa 12: unkari

Aloitin unkarin opiskelun samaan aikaan kuin viron, vuoden 2016 syksyllä. Kuten edellisessä postauksessa totesin, virosta sai ihan hyvin kiinni lyhyenkin opiskelun jälkeen – ihmekös, onhan kyseessä lähisukukielemme. Unkarin kanssa vauhtiin pääsi odotuksenmukaisesti hitaammin. Etenemistahtimme ei ollut huima, ja ensimmäisen kurssin päätteeksi osasin lähinnä esittäytyä, taivuttaa verbejä preesensissä ja kertoa, mitä laukussani on.

Vuonna 2017 aloin innostua. Suomalais-ugrilainen maailma alkoi näyttäytyä yhä mielenkiintoisempana ja monipuolisempana ja ymmärsin, että unkaria osaamalla piireihin pääsisi varmasti helpommin. Hain apurahaa unkarin kesäkurssille ja pääsin sen turvin viettämään kesällä kuukauden Pécsissä, eteläunkarilaisessa kaupungissa.

Vaikka osasin kieltä hakuprosessin aikana vain vähän, kirjoitin vaaditut motivaatiokirjeet ja ansioluettelon unkariksi. En tiedä, vaikuttiko se apurahan saamiseen, mutta itselleni tuli tunne, että pystyin tekemään jotain ihan oikeaa unkariksi.

Kesäkurssin ensimmäisenä iltana yliopisto oli järjestänyt jonkinlaiset grillibileet, joissa oli tarkoitus tutustua muihin. Juttelin hetken erään unkarinopettajan kanssa, mutta vaihdoimme pian englantiin, sillä olin jo esittäytynyt, kysynyt muutaman kysymyksen ja taivuttanut osaamani verbit. Koska en kokenut kohteliaaksi kysyä, mitä opettajalla on laukussaan, mahdollisuudet jatkaa keskustelua unkariksi olivat olemattomat.

Kesäkurssi osoittautui varsin intensiiviseksi. Opetusta oli päivittäin neljä ja puoli tuntia, minkä jälkeen järjestettiin erilaisia opiskelua tukevia vapaa-ajan aktiviteetteja. Muutos oli merkittävä, sillä edellisen lukuvuoden aikana olin opiskellut unkaria vain kaksi luentoa viikossa.

Kesäkurssilla käytössämme oli aivan mahtava kirjasarja MagyarOK. Kurssin hintaan kuuluivat tunneilla käyttämämme A2-tason teksti- ja harjoituskirja, mutta tykästyin kirjasarjaan niin paljon, että ostin ennen lähtöäni myös B1- ja jatkotason kirjat.

Suomeen palattuani hamusin kaikki mahdolliset unkarin kielen kurssit, ja pystyin näin jatkamaan opintojani muutaman viikkotunnin tahdilla. Toisen opiskeluvuoteni päätteeksi minun olisi pitänyt opetussuunnitelman mukaan olla tasolla B2 tai jopa C1, mutta vaikka olin monia ryhmäläisiäni edellä kesäkurssivisiittini ansiosta, olisi ollut naurettavaa väittää, että tasoni olisi ollut noin korkea.

Toisena opiskeluvuonna tapasin ensi kertaa Unkarissa opiskelevia kollegoitani. Vaikka kesäkurssin jälkeen olinkin osannut höpistä vaikka mitä vajavaisine sanavarastoineni, olin seuraavaan kevätlukukauteen mennessä pudonnut keskustelutaidoissani taas kassinsisällönesittelytasolle. Erona aiempaan tuntui olevan lähinnä se, että menneen ajan muodot opittuani pystyin kertomaan myös sen, mitä kassissani oli aiemmin ollut.

Onneksi tapaamani unkarilaiset puhuivat upeaa suomea, eikä minun taaskaan tarvinnut kysellä kenenkään matkatavaroista keskustelun mahdollistaakseni. Uudet ystäväni opettivat minulle unkarinkielisiä lauluja ja kehuivat aksenttiani (mikä ei ole kovin iso meriitti, unkari on nimittäin suomen puhujalle aika helppoa äännettävää, kunhan muutamasta suomen kielestä puuttuvasta äännekummajaisesta pääsee yli).

Hain jälleen kesäkurssille mutta hyvin pian kesäkurssihaun jälkeen myös vaihto-opiskelijaksi Unkariin. Olin jo pidempään suunnitellut lähteväni puoleksi vuodeksi Budapestiin, mutta jossain vaiheessa hakuprosessia päätinkin hakea vuodeksi Szegediin, eteläiseen yliopistokaupunkiin.

Parhaana (ja kenties ainoana) hakijana sain apurahan ja muutin Szegediin viime syyskuussa. Siihen mennessä osasin jo kirjoittaa unkaria ihan kivasti ja ymmärsin kuulemaani, mikä helpotti elämää merkittävästi. Suurin osa Szegedin suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen laitoksen henkilökunnasta puhuu hyvää suomea, mutta opiskelin lähes kaikki kurssini unkariksi.

Pystyin aika hyvin perustelemaan hiljaisuuttani suomalaisuudella. Suurin osa oppitunneistani oli vieraiden kielten opiskelua, joten unkarilaiset kanssaopiskelijatkin joutuivat mongertamaan kummallisilla kielillä samalla tasolla kuin minäkin. Vähitellen uskaltauduin puhumaan yhä enemmän unkaria, kun tutustuin moniin englantia huonosti osaaviin ihmisiin.

Aina kun olen eksynyt muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa samoihin pippaloihin, he valittavat unkarilaisten epäystävällisyydestä. Itselläni ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia paikallisten kanssa ystävystymisessä, mistä saanen kiittää toisaalta kielitaitoani ja toisaalta sitä yksinkertaista tosiseikkaa, että olen täällä opiskelevista (Erasmus-)vaihtareista yksi ainoita, joka opiskelee unkarilaisten kanssa yhdessä unkarinkielisillä kursseilla.

Saan kyllä edelleen jatkuvasti selittää, miksi ylipäätään osaan unkaria. Hommaa ei yleensä helpota se, että harva täkäläisistä kuuntelijoistani uskoo unkarin olevan suomen sukukieli. Silloin kun uskoo, pystyn selittämään, että opiskelen suomalais-ugrilaisia kieliä ja opintoihin kuuluu pakollisena unkarin opiskelua. Usein ihmiset ovat myös uteliaita kuulemaan, onko unkari todella maailman vaikein kieli. Oli kysyjä mitä tahansa mieltä kielisukulaisuudestamme, kerron usein, että äidinkieleni logiikka auttaa unkarin kieliopin ymmärtämisessä.

Nykyään puhun unkaria melko vaivatta. On yhä paljon aihealueita, joiden sanastoa en hallitse, mutta selviän ongelmitta arjestani täällä ja kaikenlaisista asiakaspalvelutilanteista ja virallisista säädöistä. Niiden suomea kadehdittavan hyvin osaavien unkarilaisten kanssa puhun nykyään myös unkaria, ja pystyn näin hengaamaan myös suomea taitamattomien unkarilaisten fennougristien kanssa. Kivaa!

Juuri tällä viikolla olin muuten Budapestissä viettämässä iltaa porukassa, jossa oli lisäkseni muita suomalaisia, tsekki ja pari Venäjältä kotoisin olevaa udmurttia. Ainoa koko porukan hallitsema vieras kieli oli unkari, joten voin jatkossa entistä tomerammin todeta, että kaikki, jotka väittävät, ettei näin pienestä kielestä ole kansainvälisen kommunikaation välineeksi, ovat pöljiä.

Väite on kyllä muutenkin niin monin osin pielessä, että siitä pitää varmaan kirjoittaa ihan oma postauksensa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *