Loppuviikosta sain vihdoin selville kaikkien fennougristiikan, altaistiikan ja slavistiikan kurssien aikataulut. Tämä vaati huomattavasti enemmän työtä kuin oletin. Sugrilaitoksella kävin pariin kertaan pyytelemässä, ennen kuin edes osa tarvittavasta informaatiosta saapui sähköpostiini. Slavistiikan professori lähetti aikataulut perjantai-iltana ja vastasi kysymyksiini sunnuntainakin.
Suomessa teen seuraavan vuoden lukujärjestyksen valmiiksi aina hyvissä ajoin, mutta Szegedin yliopiston humanististen tämän lukuvuoden kursseista ei löytynyt mitään tietoa yliopiston verkkosivuilta. Oletin tilanteen paranevan päästessäni käsiksi paikalliseen intranettiin, mutta sieltäkään ei löytynyt mitään tietoa haluamieni laitosten kurssitarjonnasta. Tai ehkä en vain osannut etsiä. Paikallisetkaan eivät ilmeisesti osaa käyttää kyseistä systeemiä – ihan kuin Turussa olisi!
Olen tottunut siihen, että pienissä oppiaineissa viestintä on usein melko rentoa ja kaikenlaiset asiat, kuten kurssien ajankohdat, sovitaan yleensä yhdessä opiskelijoiden kanssa. Olen myös huomannut, että monet yliopistoihmiset vastailevat Suomessakin sähköposteihin ihan mihin aikaan sattuu, joten sugrien ja slavistien meininki tuntui lähinnä kotoisalta. Sen sijaan täkäläistä altaistiikan laitosta kutsuisin käytännöiltään lähinnä kaoottiseksi.
Pistin keskiviikkoiltana viestiä altaistiikan professorille ja kysyin, milloin ja millaisia kursseja on tarjolla. Proffa vastasi torstaiaamuna ja kehotti saapumaan rumana valkoisena rakennuksena tunnetun humanistirakennuksen kellarikerrokseen, jossa keskusteltaisiin kurssien aikatauluista. Tuttu homma, ajattelin. Altaistiikka tuskin olisi kauheasti fennougristiikkaa suuremman yleisöryntäyksen kohteena, joten oletin pääseväni taas pähkäilemään noin kahden kurssikaverin kanssa sitä, mihin aikaan haluaisimme opiskella burjaattia ja mihin aikaan turkkia.
Hyvin nopeasti paikalle päästyäni huomasin arvioineeni koko tilanteen väärin. Pienehköön luokkahuoneeseen oli sulloutunut kolmisenkymmentä ihmistä, mikä on siis hirvittävä määrä väkeä näin fennougristin näkökulmasta. Mistään Powerpoint-esityksistä tai muusta seuraamiskelpoisesta ei ollut tietoakaan, vaan proffa luetteli kursseja satunnaisessa järjestyksessä ja ajankohdista päätettiin huutoäänestyksellä. Kurssien nimet eivät sanoneet minulle paljoakaan niiden sisällöstä, mutta osasin sentään viitata, kun kysyttiin, keitä kiinnostaisi opiskella mongolia.
Lopulta proffa huomasi, että minähän olen joku aivan tuntematon hiippari. Kaikki luokassa olleet kääntyivät katsomaan minuun odottaen selitystä läsnäololleni. Hirvittävää. Sopersin sitten olevani Erasmus-opiskelija ja haluavani opiskella pääaineeni lisäksi altaistiikkaa. Hyvä homma, proffa sitten kysyi, että mitkäs kurssit minua kiinnostaisivat. Mistä minä olisin voinut tietää? Eihän missään ollut tarjolla mitään ajantasaista informaatiota siitä, millaisia kursseja edes on tarjolla! Sanoin, että olisi kivaa, jos voisin infotilaisuuden jälkeen saada jonkinlaisen listan kursseista ja niiden ajankohdista sähköpostiini. Näin luvattiin tehdä, ja ihmisten huomio kiinnittyi vihdoin pois minusta ja takaisin professorin kurssipohdintoihin.
Kaikki ennestään vähiin käynyt uskottavuuteni karisi kokonaan viimeistään siinä vaiheessa, kun kysyttiin, ketkä haluavat opiskella kazakkia. Tietenkin viittasin, sillä – jos joku ei tiennyt – tykkään kielistä. Ympäriltä kuului hyväntahtoista(?) naureskelua, ja lopulta joku opettajista huomautti, että olin jo aiemmin sanonut olevani kiinnostunut mongolista. Eihän molempia voisi ottaa! Sugripuolella olen tottunut opiskelemaan hyvinä aikoina jopa viittä kieltä kerralla, joten hämmennyin hirveästi tilanteesta. Lopulta proffa kysyi, mitkä kielet minua kiinnostavat fennougristiikassa ja päätti minun alkavan opiskella mongolia saatuaan vastaukseksi samojedikielet. Mikäpä siinä, vaikkei sekään nyt mikään samojedien ykköskontaktikieli taida olla.
Tein parhaani kootakseni itselleni listaa kursseista ja siitä, mitä niiden ajankohdiksi sovittiin, mutta keskustelu polveili sen verran, että jossain kohtaa luovuin toivosta ymmärtää paljoakaan ympärilläni tapahtuvista asioista. Onneksi proffa lähetti lupaamansa kurssiluettelon, ja pääsin vihdoin sovittamaan mielenkiintoisimmalta kuulostavia kursseja lukujärjestykseeni.
Lukujärjestykseni muuttuu edelleen, mutta nyt alan olla jo aika hyvin kärryillä siitä, millaisia asioita tulen täällä opiskelemaan. Välillä on kyllä käynyt kateeksi kutakuinkin kaikkia muita Erasmus-tyyppejä, jotka valitsevat kurssinsa yhden laitoksen tarjoamista englanninkielisistä kursseista. Lohduttaudun sillä, että minä olen meistä ainoa, joka tämän vaihtorupeaman jälkeen voi lähteä Ulan Batoriin ja tilata teensä paikallisella kielellä.