Kielimatkailijan kielitarinat, osa 9: islanti

  • Iida 

Muistan, kuinka paljon tuuli. Bussin ikkunasta sitä ei nähnyt, koska missään ei ollut puita, mutta heti kun kuski oli jättänyt minut tien laitaan, meinasin kellahtaa kumoon ilmavirran vaikutuksesta. Kuulokkeissa soi David Bowien Space Oddity.

Olin juuri saapunut eräälle Pohjois-Islannin kylmimmistä ympärivuotisesti asutetuista paikoista. Tai siis kahdeksan kilometrin päähän sieltä. Kädessäni pidin puhelintani, joka oli hetki sitten kadottanut kentän täysin. Saatoin vain luottaa, että aiempi viestini saapumisajankohdastani oli mennyt perille ja että pian minut noudettaisiin majatalolle, joka tulisi olemaan kotini ja työpaikkani seuraavien kolmen kuukauden ajan.

Se oli ensimmäinen kerta, kun matkustin yksin. Ja tuona hetkenä minä todella koin olevani yksin.

Sittemmin olen ymmärtänyt, kuinka suuri merkitys Islannin-matkallani onkaan ollut elämässäni ja itsenäistymisessäni. Opin reissun aikana älyttömän paljon itsestäni ja matkustamisesta. Tiesin lähteväni opiskelemaan kielitiedettä seuraavan lukuvuoden jälkeen. Kaikki tuntui helpolta.

Islannin kieli on jäänyt mieleeni kielenä, joka näytteli isoa roolia omien siipieni kantavuutta treenaillessa. Liekö sattumaa, että se oli ensimmäinen täysin itsenäisesti opiskelemani kieli.

Vaikka Porin kielitarjonta oli yllättänyt iloisesti jo esimerkiksi japanin ja kiinan osalta, oli päivänselvää, että islantia minulle ei opettaisi kukaan. Etsin siis netistä mahdollisimman paljon materiaaleja ja yritin kasata alkeistason kielitaitoa niiden pohjalta. Nettikavereideni avustuksella sain käsiini pari oppikirjaa, ja erilaiset sanastonopiskelusovellukset kuten Anki ja Memrise tarjosivat aika hyviä resursseja tarpeisiini.

Tuolloin opiskelin lukiossa ruotsia, ranskaa ja saksaa sekä työväenopistolla kiinaa. Islannin sanoja treenasin aina, kun virallisemmilta velvollisuuksiltani ehdin. Muutaman minuutin ennen tanssitreenien alkua, autossa matkalla kouluun tai aamupalapöydässä. Sanastosovellukset näyttivät kehitykseni konkreettisina lukuina, ja opittujen sanojen määrän nostaminen oli positiivisesti koukuttavaa.

Pääsin testaamaan kielitaitoani tositilanteessa, kun tilasin itselleni vesipullon lentokoneessa matkalla Helsingistä Reykjavikiin. Islantilainen lentoemäntä hymyili leveästi, ja uskon, että (melko vaatimaton) yritykseni puhua islantia teki vaikutuksen. Koneen laskeutuessa sanottiin englanniksi ’tervetuloa Reykjavikiin’ mutta islanniksi ’tervetuloa kotiin’.

Työpaikan kieli oli englanti. Suurin osa asiakkaistamme oli ulkomaalaisia turisteja, joiden prioriteettilistan kärkipäästä löytyi islannin opiskelun sijaan lähinnä kuumien lähteiden metsästämistä ja islanninhevosilla ratsastamista. Hyviä hommia nekin, ei sillä. Satunnaisten islantilaisten asiakkaiden kanssa pyrin puhumaan islantia, ja homma sujui hyvin, kunhan tilaukset eivät olleet kauheasti kahvikupposta monimutkaisempia.

Majatalon leipuri näki kiitettävästi vaivaa opettaessaan minulle kaikenlaista pientä islanniksi, mutta kesän edetessä työpäivät alkoivat olla niin pitkiä ja hektisiä, ettei kenelläkään ollut aikaa pienen linguafiilin kaitsemiseen. Muuta juttuseuraa tai kielenkäyttötilanteita ei yksinkertaisesti ollut, sillä työpaikallani asuivat ainoastaan työntekijät, ja lähimmät naapurit löytyivät neljänkymmenen kilometrin päästä.

Kun olin ollut töissä kuukauden, pomoni sanoi lounastauolla: ”Iida, tästä lähtien minä ja sinä keskustelemme vain islanniksi.” ”Sitten emme tule puhumaan paljon,” totesin.

Pari hyvää hetkeä islannin kielen kanssa kyllä oli. Sain olla aika paljon tekemisissä paikallisten pankkien kanssa, ja alkeellinenkin kielitaitoni teki pankkivirkailijoiden kanssa kommunikoimisesta mielekkäämpää. Melkein kaikki tapaamani islantilaiset puhuivat kuitenkin erinomaista englantia, joten kahvilakeskusteluja pidemmät rupattelut hoidettiin sillä.

Tykästyin kieleen reissullani niin paljon, että suunnittelin lähteväni yliopistoon opiskelemaan pohjoismaisia kieliä. Hautasin vision aika nopeasti tutkailtuani yliopistojen kurssitarjontaa ja huomattuani, että islantia on monissa paikoissa 180 opintopisteen tutkinnosta noin viiden opintopisteen verran.

Kotoani löytyy nyt pari islanninkielistä kirjaa, joista ilokseni ymmärrän yhä melko paljon. Tuntuu, että etenkin kirjoitettua tekstiä ymmärtää aika kivasti perusasiat opiskelleena ja ruotsintaitoisena.

Koko kesän paras islannin kieleen  liittyvä muistoni oli se, kun asiakkaakseni saapui turistinainen taskusanakirja kädessään. Hän tuijotteli keskittyneesti vuoroin sanakirjaa, vuoroin kahvilamme hinnastoa, ja lopulta sopersi tilauksensa hieman anteeksi pyydellen islanniksi. Hymyilin lempeästi, hoidin tilanteen islanniksi enkä koskaan kertonut, että hänen islantinsa oli todennäköisesti parempaa kuin omani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *