Kielimatkailijan kielitarinat, osa 3: englanti

  • Iida 

Englanti. Parhaiten puhumani, ensimmäisenä opiskelemani ja varmaan edelleen eniten käyttämäni vieras kieli. Kieli, josta en erityisemmin pidä, mutta jonka olen päästänyt varsin merkittäväksi osaksi elämääni.

Englanti oli kieli, jolla vanhempani kommunikoivat etelännmatkoilla paikallisten kanssa, joten kuulin sitä ainakin viikon pari vuodessa. Perheellämme oli myös tapana istuutua iltaisin yhdessä television ääreen katsomaan elokuvaa tai jotakin sarjaa, ja vanhempieni suosikkeihin lukeutuvat brittikomediat kuten Pitkänjussin majatalo ja Pokka pitää tulivat minullekin tutuksi jo kauan ennen kuin ymmärsin puoliakaan vitseistä.

Ala-asteen ensimmäisten luokkien iltapäiväkerhossa luin Opi englantia Akun ja Mikin kanssa -kirjaa ja yritin oppia uusia sanoja. Kerhotädeistä koostuvan yleisön pyynnöstä lopetin lukuharrastukseni pian aloittamisen jälkeen, sillä ääntämisyritykseni eivät miellyttäneet heitä. Nyttemmin en enää ole varma, miksen vain lukenut kirjaa hiljaa, mutta ehkä uskoin jo tuolloin ääneen puhumisen tärkeyteen kieltenopiskelussa.

Luokkakavereideni tapaan aloitin englannin opiskelun kolmannella luokalla. Ilmeisesti koulussamme olisi ollut mahdollista aloittaa myös ranskalla ja ottaa englanti vasta vitosella, mutta luulen, ettemme vanhempieni kanssa edes juuri pohtineet asiaa, vaikka ranskalla aloittaville tarjottiinkin porkkanana ilmaiset koulumatkat.

Ala-asteajan englannintunneista minulla on vain hataria muistoja. Muistan, että käyttämämme kirja Wow!oli mielestäni aika pöljä, vaikkei kokemusta paremmistakaan oppikirjoista kertynyt vielä joihinkin vuosiin. Ja sitten kaikille annettiin englanninkieliset nimet, mikä tuntui sekin aika pöljältä. Opin nopeasti, ettei kielten tunneilla arvosteta määrättömästi luovuutta, vaikka sainkin ”hyvistä” yrityksistä hymiöitä sanakokeisiini. Mielestäni esimerkiksi ice cream van, ’jäätelöauto’, voisi edelleen ihan hyvin olla lollycar, muttei se vissiin ole. ’Jäätelöauto’, oppikirjamme perussanastoon kuuluva sana, on muuten sellainen, jota en ole ikinä kaivannut englanninkielisessä kontekstissa.

Englanninopiskelu matoi omaan tahtiinsa, ja kieltä kuuli esimerkiksi tietokonepeleissä, televisiosarjoissa ja elokuvissa. Käänteentekevä juttu enkkuhommissani oli oikeastaan se, kun peruskoulun jälkeisenä kesänä tartuin ensi kertaa englanninkieliseen romaaniin. Aluksi touhu tuntui varsin työläältä, olihan kyseessä ensimmäinen lukemani englanninkielinen teos. Kuitenkin juuri silloin innostuin ensi kertaa vierailla kielillä lukemisesta, huomasinhan vihdoin osaavani jotain kieltä niin hyvin, että se on mahdollista.

Samoihin aikoihin päädyin pari kertaa Yhdysvaltoihin eräälle suomalais-yhdysvaltalaiselle musiikkileirille. Siellä taisin ensi kertaa toimia itsenäisemmin englanniksi, ja sen jälkeen kieli on ollut enemmän tai vähemmän käytössä lähes kaikilla reissuillani.

Tiedä sitten, johtuiko fiilikseni siitä, että olin saanut englantini ”romaaninlukutasolle” ja olin pystynyt keskustelemaan natiivien kanssa tullen ymmärretyksi, mutta lukiossa totesin, että tämän kielen opiskelu alkaa riittää. Tuntui, ettei lukioenglantiin sisältynyt kuin tympeitä pilkkusääntöjä, turhan alakohtaista sanastoa ja ihmeellisiä kikkoja, joiden tarkoituksena oli mahdollistaa laudaturin kirjoittaminen ylioppilaskokeissa. Moinen ei tuntunut omalta, joten paukutin kurssit valmiiksi mahdollisimman nopeasti ja kirjoitin aineen pois jaloista toisen vuoden keväällä.

Toistaiseksi viimeisen kerran opiskelin englantia fuksivuonnani Turun yliopistossa, sillä luulin, että se on pakollista. Ilokseni eräs komea kiharatukkainen opiskelijakonkari kuitenkin osoitti luuloni vääräksi, ja päätin ottaa tutkintoni vieraaksi kieleksi englannin sijaan unkarin.

Nykyään käytän englantia päivittäin. En tällä hetkellä opiskele kieltä aktiivisesti enkä usko niin lähitulevaisuudessa tekeväni, mutta luen englanniksi kaikenlaista aina blogiteksteistä somepäivityksiin ja tieteellisiin artikkeleihin. Englanti on myös kommunikaation kieli esimerkiksi eräiden opettajieni ja ulkomaalaisten ystävieni kanssa.

Yliopistoaikanani olen alkanut kyseenalaistamaan sen, kuinka paljon englannin kielen kanssa joutuukaan olemaan nykypäivänä tekemisissä. Kyse on sen verran monimutkaisesta jutusta, että se ansainnee ihan oman postauksensa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *