Kielimatkailijan kielitarinat, osa 4: ranska

  • Iida 

Luitko jo edellisen, englannin kieltä käsittelevän tekstini?

Ranska on ensimmäinen opiskelemani vieras kieli, jota ihan jokainen suomalainen ei ole opiskellut. Toki sen jälkeen on tullut opiskeltua monenlaista huomattavasti harvemman harjoittamaa kieltä, mutta pidän ranskaa jonkinlaisena ponnahduslautanani useamman vieraan kielen opiskelulle. Kieli on kulkenut mukanani jo pitkän matkan, ja viimeiset pari vuotta kestäneestä ranskanopiskelutauosta huolimatta koen pärjääväni edelleen ihan hyvin pariisiksi.

Aloitin valinnaisen ranskan viidennellä luokalla, siis A2-kielenä. Voi hyvin olla, että ajatus ranskan aloittamisesta oli äitini, mutta asiasta ei muistaakseni käyty minkäänlaisia väittelyitä. Pari hyvää kaverianikin aloitti ranskan opiskelun, joten mikäpä siinä.

Aivan kuten englannin tunneillakin, ranskassakin käytössämme oli todella omituinen oppikirja. Kirjasarjan nimi oli Alex, Zoë et companie, ja varmaan tekijät olivat pyrkineet miellyttämään nuoria kielenoppijoita hauskoilla sarjakuvilla ja pikku vitseillä, mutta muistan ikuisesti, kuinka hölmöjä asioita kirjasta opimme.

Kirjan parasta antia olivat sen lukuisat ja melko järjettömät laulut. Yhdessä kerrottiin herra Ahmatista, joka luetteli syöneensä viime ateriallaan mm. kananmunan, puolikkaan härän, 80 lammasta ja yhtä monta kalaa. Tämän lisäksi muistan tien kysymistä käsittelevän kappaleen, jonka läpikäytyämme osasimme neuvoa ranskanpuhujia ohittamaan vesiputouksen, ylittämään aavikon ja kulkemaan jokea pitkin sukellusveneessä. En ole kauheasti löytänyt noille käyttöä tosielämässä, mutta eihän sitä koskaan tiedä…

Ala-asteella meillä ei muuten ollut ranskantunneilla muunlaisia kokeita kuin kirjallisia pikku sanakokeita ja pari kertaa vuodessa järjestettävät piiiitkät suullisten kokeiden sessiot. Kuvitelkaa: oppilaita on kaksikymmentä, opettajia yksi, ja yhden oppitunnin aikana kokeen tekevät noin kaksi oppilasta muiden peeloillessa viereisessä luokassa. Koska yhteistyössä on voimaa, porukka tietenkin sopi, että ensimmäisenä kokeen tekevä painaa tarkasti mieleen kaiken kysytyn. Jännää, että koko luokka pärjäsi aina niin hyvin.

Äitini on täysin hurahtanut ranskan kieleen ja ranskalaiseen kulttuuriin, joten pääsin treenaamaan taitojani vanhempien kanssa tehdyillä Pariisin-matkoilla. Tsekkasimme Eiffel-tornin ensi kertaa silloin, kun olin opiskellut ranskaa pari vuotta, ja tuntui mukavalta tilata katukioskeista lettuja paikallisella kielellä kerrankin ilman fraasisanakirjan apua.

Yläasteella aloitimme ranskan opiskelun käytännössä alusta uuden kirjasarjan turvin. Tämä ei sinänsä haitannut, sillä ala-asteen opetus tosiaan jätti jonkinasteisia aukkoja Ranskassa melko tarpeelliseen turistisanastoon. Seiskalta lukion loppuun käytössämme oli Voilà!-kirjasarja, joka oli jopa ihan kiva. En aina ollut opintosuunnitelman, opettajan tai oppikirjan kanssa täysin samaa mieltä siitä, mitä meidän olisi kuulunut osata ja opiskella, mutta ranskan tunneilla oli yleisesti ottaen hauskaa. Lukion lopussa kielitaitoni oli huipussaan ja luin pari lyhyehköä romaania ranskaksi.

Sittemmin ranskan kielen opiskelu on ollut valitettavasti tauolla. Yliopistossa aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt ranskantunteihin, kun tarjolla on niin paljon kaikkea jännempää. Toisinaan lueskelen blogeja, kuuntelen podcasteja tai yritän ymmärtää ranskankielisiä uutisia tutuista aiheista, mutta siinä se. Ranskani on onneksi edelleen sillä tasolla, että voin melko vaivattomasti käyttää sitä apukielenä muita kieliä opiskellessani.

Alkuvuodesta aloin lukea pitkästä aikaa ranskankielistä romaania, sillä sellainen tarttui mukaani yliopisto-opiskelijoiden järjestämältä kirjakirppikseltä. Toistaiseksi olen yllättynyt positiivisesti siitä, kuinka paljon ymmärrän lukemastani – toki kyseessä on Eat Pray Loven ranskannos, joten mistään kielellisestä merkkiteoksesta nyt sinänsä ei olekaan kysymys.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *