KMKT, osa 13: pohjoissaame

  • Iida 

Pohjoissaame oli ensimmäinen opiskelemani vähemmistökieli. Hah, meinasin ensin kirjoittaa, että suomalais-ugrilainen vähemmistökieli, mutta tarkemmin ajatellen en todella ollut tätä ennen opiskellut kieltä, joka ei ole minkään maan virallinen kieli.

Pohjoissaamehan on saamen kielistä puhutuin. Sillä on parikymmentä tuhatta Norjan, Ruotsin ja Suomen alueella asuvaa puhujaa, ja se on tunnustettu kansalliskieli kaikissa kolmessa maassa. Pohjoissaamen lisäksi Suomessa puhutaan inarin- ja koltansaamea. Yhä puhuttavia saamen kieliä on yhteensä yhdeksän, joskin niistä pienimmällä, turjansaamella, on enää kaksi äidinkielistä puhujaa. Jos joku siis ihmettelee, miksi kukaan opiskelisi niin pientä kieltä kuin pohjoissaamea, kannattaa ottaa huomioon, että huomattavasti huonomminkin voisi mennä.

Fennougristiikan opintoihin kuuluu pakollisena viisi opintopistettä jotakin saamea. Yliopiston alkaessa tiesin, että haluan kolmantena vuonna vaihtoon, ja koska pohjoissaamen kurssi järjestettiin vain joka toinen vuosi, neuvottelin itseni aineopintoihin kuuluvalle kurssille jo ensimmäisen vuoden kevääksi.

Kurssilla kävimme läpi pohjoissaamen kieliopin ja käänsimme oppikirjojen tekstejä. Käytännön kielitaitoa ei edes yritetty opettaa, mikä oli kyllä ilmoitettu jo kurssikuvauksessa. Sääli silti, ettei Turussa ainakaan noihin aikoihin voinut opiskella saamen kieliä käytännön kautta; jos valmistuu Suomessa suomalais-ugrilaisten kielten asiantuntijaksi, olisi mielestäni syytä hallita edes auttavasti jotain maassamme puhuttavaa suomalais-ugrilaista vähemmistökieltä. Ihan vaikka yleissivistyksen vuoksi.

Pohjoissaamen kurssilla käytimme parin eri kirjasarjan materiaaleja. Toinen oli Dávvin-kirjasarja, mutta toisen nimeä en millään muista. Molemmissa kirjasarjoissa seikkaili Máhtte-niminen heppu, jonka kommellukset tekivät käännettävistä teksteistä melko koomisia. Kirjasarjat olivat kuin jatkoa toisilleen – varoitan jo etukäteen juonipaljastuksista:

Toisessa kirjasarjassa Máhtte tapaa kauniin tytön ja haluaa tämän puhelinnumeron. Tyttö ei vaikuta erityisen kiinnostuneelta, mutta jotenkin jää alkaa sulaa seuraavassa kappaleessa, kun Máhtte yllättää ihastuksensa tunkeutumalla tämän luokse kahville. Myöhemmässä tekstissä – vai toisen kirjasarjan kappaleessa? – Máhtte seikkailee jälleen, sillä perheen auto tai muu vastaava kulkuneuvo jämähtää lumeen. Máhtte kunnon erämiehenä nappaa jostain moottorikelkan ja huristelee sillä kotiin jättäen perheensä keskelle erämaata. En muista, pääsimmekö koskaan opinnoissamme sellaiseen pisteeseen, ettei Máhtte olisi vaikuttanut aivan törpöltä.

Opiskelin pohjoissaamea lopulta sen puolen vuoden kurssin verran. Parrakkaan fennougristikumppanini kanssa keksimme, että olisi hauskaa opiskella jokin saame sellaiselle tasolle, että voisimme ottaa sen yhteiseksi kieleksemme. Haimme syksyllä alkaviin pohjoissaamen etäopintoihin, mutta paikka jäi saamatta ja kielenvaihto toteuttamatta. Koitimme opetella kieltä itseksemme, ja lainasin luettavaksi muun muassa pohoissaamenkielisiä Puppe- ja Muumi-kirjoja, mutta suomeksi jutustelumme jatkui.

Pohjoissaamen kurssi oli siinä mielessä erikoinen, etten ollut koskaan opiskellut kovin teoreettisella kielikurssilla. Tiivistempoisessa kielioppipajatuksessa on puolensa, sillä kieliopin hallitessaan voi periaatteessa kääntää kaikenlaisia tekstejä sanakirjan avulla. Olen pohjoissaamen jälkeen opiskellut muitakin kieliä samankaltaisilla teoriapitoisilla kursseilla, ja vaikka olen sittemmin todennut opiskelevani kieltä mieluiten muin tavoin, ovat käytännön kielitaitoon tähtäämättömät kurssit oikein jees etenkin silloin, kun tiedossa ei ole käytännön tilanteita, joissa kieltä voisi tarvita. Esimerkiksi tutkija voi päästä pitkällekin osaamatta käsittelemäänsä kieltä ollenkaan, enkä minäkään ihan heti keksi, kenen kanssa kävisin keskusteluja vaikkapa Siperiassa puhuttavilla samojedikielillä.

Pohjoissaamen puhujia nyt kuitenkin on siellä täällä Suomessa, Yle julkaisee saamenkielisiä uutisia, ja saamen kielen osaajia kaivataan monenlaisiin hommiin. Siinä mielessä siis sääli, että Suomen eteläosissa kielikurssitarjonta on Helsinkiä lukuunottamatta aika rajallista. Toisaalta viisi opintopistettä jotain kieltä on niin pieni määrä, että ehkä on perusteltua tarjota sen puitteissa kielentutkimuksen opiskelijoille nimenomaan aimo annos kielioppia. Hankalaa!

Nykyään Turussa on hieman parempi tilanne, sillä jatko-opiskelijat ovat pitäneet koltan- ja eteläsaamen kursseja, joilla ilmeisesti keskitytään myös käytännön kielitaidon kehittämiseen. Itse en joudu Turun saameasioilla päätäni vaivaamaan lähiaikoina, sillä muutan syyskuussa Inariin ihan vain saameilemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *