KMKT, osa 16: viittomakieli

  • Iida 

(Siis ihanko oikeasti ollaan kieliseikkailuissa jo tässä vaiheessa? Kääk!)

Periaatteessa aloitin viittomakielen opiskelun joskus lapsena jollain Punaisen ristin kesäleirillä, koska meille opetettiin siellä sormiaakkoset ja muutamia adjektiiveja. Sen jälkeen pidin kielestä taukoa noin kymmenen vuotta, kunnes syksyllä 2017 ryhdyin opiskelemaan hieman enemmän tositarkoituksella Turun työväenopistolla.

Opettajamme oli ihana ja osasi kertoa kaikenlaisia hauskoja anekdootteja omista kämmeistään viittomakielen opiskelijana. Kerran hän yritti kertoa äitinsä työskentelevän hoitokodissa, mutta viittoikin työpaikaksi ilotalon. Suosikkieläin oli pupun sijaan piru ja sen sellaista. Vaikka työväenopistojen kurssit ovatkin joskus Ihan. Uskomattoman. Hidastempoisia, viittomakielessä mentiin eteenpäin kyllä aika hyvää tahtia. Joka viikko opettelimme useita sanoja ja kevään jatkokurssin päättyessä olimme käsitelleet jo monenlaisia teemoja sukulaissanoista juhlapyhiin ja säästä huonekaluihin.

Viittomakielen opiskeleminen oli ihan älyttömän kivaa. Se ei ollut kauhean vaikeaa, ja luulen, että siinä voisi päästä itsenäisesti aika pitkälle. Voi olla, että luuloni perustuu harhakäsityksiini kielen rakenteesta, mutta kaikki, mitä opein lauseiden muodostamisesta, tuntui hirveän loogiselta.

Uskon, että viittomakielen opiskelussa oli hyötyä nuoruuden tanssiharrastuksesta, sillä moneen kehonosaan samanaikaisesti keskittyminen ei tuottanut itselleni ongelmia. Viittomakielessä pitää kiinnittää huomiota muun muassa käsien paikkaan, liikkeeseen ja asentoon, ilmeeseen ja liikkeiden suuntaan.

En ole koskaan viittonut kuulovammaisen ihmisen kanssa. Ei kun nyt huijasin. Tarkennetaan, etten ole koskaan viittonut ja saanut vastausta, jonka olisin ymmärtänyt.

Olen nimittäin tasan kerran viittonut oikeassa tilanteessa. Minä ja kiharapartainen kieliseikkailijaystäväni lähdimme kerran katsomaan viittomakielistä stand uppia. Olin lukenut haastattelun esiintyjästä, ja hän kertoi treenaavansa aktiivisesti tulkkinsa kanssa, jotta vitsit saataisiin tulkattua mahdollisimman toimivasti. Tästä päättelin, että tulkki on varmasti mukana tässäkin esityksessä.

Ei ollut.

Aika hyvin show’sta pysyi kärryillä, vaikkei niin kauhean hyvin kieltä hallinnutkaan, mutta lähdimme kuitenkin väliajalla pois.

Niin ja se kielenkäyttötilanne. Yritin ostaa lippua kyseiseen näytökseen, ja kaikki meni hyvin, kunnes lipunmyyjä kysyi, onko minulla opiskelijakorttia. En ymmärtänyt sanaa ’opiskelija’. Pahuksen asiakaspalvelutilanteet! Sujuvat kielellä kuin kielellä ihan hyvin siihen asti kunnes pitäisi ymmärtää vastaus.

Sanoinko jo, että viittomakielen opiskelu oli ihan älyttömän kivaa? Tyhmää, ettei kieltä voi opiskella pidemmälle kuin jossain korkeakouluissa. Pystyn kyllä verkkosanakirjoista oppimaan uusia sanoja, mutten usko, että niistä voi oppia natiivintapaista lauseenmuodostusta.

Viittomakieliharrastukseni sai uutta tuulta purjeisiinsa, kun löysin Youtuben syövereistä viittomakielelle käännettyjä lauluja. Nykyään huvitan itseäni kääntämällä suosikkibiisejäni suomalaiselle viittomakielelle. Tai jollekin sen tapaiselle. On vaikea sanoa, kuinka usein käännökseni osuvat oikeaan, sillä kuten sanottua, en tiedä kielestä ollenkaan niin paljoa kuin kokisin tarpeelliseksi.

Suunnittelin jossain kohdassa lähteväni Jyväskylän yliopistoon tekemään sivuaineen viittomakielestä. Vielä ei ole tullut lähdettyä, mutta tämäkin pysyy visioideni listalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *