Arkea, rokkiklubeja ja kaveriporukoita

Puolitoista kuukautta opiskelua takana, ja elämä täällä on lähtenyt rullaamaan varsin mainiosti. Maanantaista torstaihin teen pitkää päivää yliopistolla, perjantaista sunnuntaihin tuhoan unirytmiäni. Viikkooni sisältyy jo monia mukavan arkisia juttuja, joita odottaa ja jotka tekevät oloni entistä kotoisammaksi.

 

Esimerkiksi maanantaisin minulla on pitkähkö hyppytunti, jonka aikana käyn usein altaistikaveri Markon kanssa kahvilla. Hän haluaa olla isona diplomaatti, ja puhumme paljon kotimaidemme eroista ja paikallisesta politiikasta. Keskiviikkoisin käyn usein syömässä läheisessä kasvisravintolassa, jonka myyjät tuntevat minut jo sen verran hyvin, että moikkaavat, jos näemme toisemme kaupungilla.

 

Viikonloppuisin valmistaudun tulevaan kouluviikkoon tekemällä läksyjä ja kertaamalla kielten sanoja. Aikaa kuluu myös uusien unkarilaisten laulujen etsimiseen: Unkarintunnilla kysyttiin, mitä harrastamme, ja kerroin soittavani kitaraa. Opettaja sitten pyysi minua esittämään seuraavalla kerralla jonkin unkarinkielisen laulun. Kolmen hengen yleisöni nautti keikasta siinä määrin, että nykyään minun halutaan esittävän uusi laulu joka tiistai. Laulujen opettelu on kiva tapa oppia kieltä, ja nyt kun olen luvannut soittaa joka viikko, on lisää hyviä syitä pitää kitara ja kielitaito vireessä.

 

Olen löytänyt jo hirveästi mukavia ihmisiä ympärilleni. Erilaisia sosiaalisia piirejä muodostavat sugrit, altaistit ja rokkiklubijoukko, ja eri tyyppien kanssa tulee tehtyä erilaisia juttuja. Sugreja ei Szegedissä ole kauheasti, mutta etenkin ensimmäisen vuoden maisteriopiskelija Annan ja hänen kämppistensä kanssa näemme usein vapaallakin. Paistamme lettuja, pelaamme korttia ja hengaamme jokirannassa. Suunnitelmissa olisi myös jossain kohdassa jammailla yhdessä, minulla kun on kitara ja Annalla innostusta yhteismusisointiin.

 

Altaistien kanssa tulee vietettyä aika paljon aikaa niin kursseilla kuin niiden ulkopuolellakin. Heitä kun on paljon ja he ovat melko seurallisia. Heidän suuressa määrässään on se ongelma, etten millään muista kaikkien nimiä, ja nyt on kyllä jo aivan liian myöhäistä alkaa kyselemäänkään. Täytyy vain toivoa, että lopulta kaikki lisäävät minut Facebook-kavereiksi, niin voin sitten sieltä luntata.

 

Meillä on ollut altaistien kanssa tapana mennä aina torstaisin pitkän luentorupeaman jälkeen kaljalle, mutta nyt suurin osa torstain kursseista päättyi, ja pelkään pahoin, ettei joukkoa saa kasaan enää yhtä vaivattomasti. Tällä viikolla sain kuitenkin vihiä jonkinlaisesta altaistien Facebook-ryhmästä, jossa ihmiset sopivat yhteisistä illanistujaisista. En ole vieläkään ihan varma, onko sellaista ryhmää oikeasti, sillä kukaan ei vielä monien lupausten jälkeenkään ole lisännyt minua sellaiseen. Nykyään tyypit kuitenkin pistävät yleensä viestiä, jos jotain häppeninkiä on tiedossa.

 

Rokkiklubijoukko on siinä mielessä kuvaava nimitys, että yleensä heidän kanssaan tulee mentyä rokkiklubille. Hirveän kivoja tyyppejä, mutta heitäkin on noin viisitoista, ja kuten hevarit usein, kaikki näyttävät vieläpä ihan toisiltaan. Suurin osa heistä puhuu minulle hyvin uskollisesti unkaria, mikä on aina mukavaa, paitsi että he eivät selkeästi osaa yhtään muokata kieltään unkaria keskitasoisesti puhuvan ulkomaalaisen korville sopivaan muotoon. Sanottakoon, että tässä jengissä paikallinen slangi tarttuu kyllä väkisin. Joukkoon kuuluu myös yksi Tyyppi, joka yleensä viimeistään neljännen kaljan jälkeen puhuu minulle pelkkää englantia. Ne ovat hienoja keskusteluja: hän höpöttää englantia, minä vastaan unkariksi. En oikein pidä hänestä.

 

Tämä viikonloppu on siinä mielessä spesiaali, että se jatkuu keskiviikkoon. Koko maassa vietetään syyslomaa, josta kukaan ei muistanut mainita orientaatioviikolla. Jos olisin tiennyt lomasta aikaisemmin, olisin ehkä suunnitellut jotain ohjelmaa, mutta nyt viettänen lomani ihan Szegedissä. Se lienee oikeastaan aika hyvä päätös, sillä tässä alkoikin jo vähitellen olla levon tarpeessa. Ensin ajattelin kaikkien tuttujen häipyvän johonkin maaseudulle, mutta ilmeisesti joka päivä ainakin joku on Szegedissä. Sunnuntaista tiistaihin jossain päin kaupunkia näytetään vanhoja ja uudehkoja unkarilaisia elokuvia, niitä menen varmaan katsomaan, vaikkei seuraa löytyisikään. Rokkiklubikaveri vihjaisi, että tänään olisi mahdollisuus nauttia sekä huonon Black Sabbath -tribuuttibändin että jonkinlaisen punkkari-illan musiikista. Tämä kaupunki on mahtava.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *