Saapuminen Budapestiin eli kuinka matkalaukkuni kastui sisältä päin

Tasan viikko sitten pähkäilin poikaystäväni kämpillä, mitä kaikkea pakkaisin mukaan. Suurin karsinta oli jo hoidettu, sillä viimeisen viikon ajan omaisuuteni kulki matkalaukussa ja parissa repussa. Kaikki muu oli joko siirretty vanhempieni luokse tai jätetty jälleenvuokrattavaan asuntoon, jonka avaimia minulla ei enää ollut.

Viimeviikkoisen pohdinnan tarkoitus oli lähinnä tiputtaa matkatavaroiden painoa vielä muutamalla kilolla. Tuolloin mietin pitkään, voisinko sadeviitan kotiin jättämällä saada tilaa vielä yhdelle kirjalle; Clas Ohlsonilta hankittu sadeviittani ei varsinaisesti hurmaa trendikkyydellään, ja yleensä sateen sattuessa mieluummin kastun kuin kaivan repusta sateenvarjoa tai sadeviittaa.

Muutama tunti sitten katselin pinkkiä matkalaukkuani ja mietin, jaksanko avata sitä junassa ottaakseni tuon lopulta matkaan päässeen sadeviitan sen sisältä. Budapestissä minua odottanut ystäväni oli hetkeä aikaisemmin varoittanut myrskystä ja todennut, että jopa sisällä rautatieasemalla satoi.

Lopulta sain aikaiseksi ottaa sadeviitan esiin ja siirtää sen kangaskassiini. Päätös oli tähänastisen matkan paras, sillä varoitukset myrskystä eivät todella olleet aiheettomia: kastuimme läpimäriksi heti ulos rautatieasemalta päästyämme (sisätilojen sade osoittautui lopulta kohtuullisen vähäiseksi).

Kirosin jälleen kerran valtavaa matkalaukkuani kantaessani sitä pitkin joiksi muuttuneita katuja. Bogi riensi ostamaan ratikkalippuja tien toiselta puolelta. Kun hän saapui takaisin, liput olivat jo niin vettyneitä, että muistuttivat hänen sanojensa mukaan lähinnä kuolleita kaloja. Ei ollut toivoakaan, että niitä olisi saanut leimattua raitiovaunussa tai bussissa, mutta eipä niitä kukaan missään kohtaa kysellytkään.

Normaalisti kaksikymmentä minuuttia kestävään matkaan rautatieasemalta Bogin luokse kului yli tunti, sillä osa raitiovaunuista ei kulkenut ja odotimme pienen ikuisuuden korvaavaa linja-autoa. Ilmeisesti syynä raitiovaunujen kulkemattomuuteen oli hirvittävä sää, mutta kokemukseni Unkarin julkisesta liikenteestä on, ettei mitään erillistä syytä ongelmille oikeastaan tarvittaisi.

Upean, kamalan sadeviittani ansiosta reppuni ja käsilaukkuni pysyivät kuivina. Olin antanut Bogille kannettavaksi kangaskassini, johon olin aiemmin päivällä heittänyt kaikki kuittini. Nyt näyttää pahasti siltä, että budjettilaskelmat jäävät tekemättä, sillä epämääräisestä kuittipaperimuhjusta on melko vaikeaa arvuutella, mitä olen mahtanut ostaa ja paljonko se on kenties maksanut.

Ikävähkö yllätys oli se, että matkalaukkuni oli kastunut pohjasta. Koska olin ollut odottamattoman nero, olin pakannut kaiken elektroniikkani reppuun. Lukuisat kirjani kostuivat hieman, mutta pahemmilta vaurioilta vältyttiin. Eniten kärsi pohjimmaisena ollut pieni suomi–venäjä-sanakirja, jonka takana oleva kartta on nyt värjäytynyt yhtä punaiseksi kuin takakansi ja jonka raamattupaperisista sivuista suuri osa liimautui toisiinsa. Positiivista on se, että olin juuri hetki sitten saanut kuulla, että kyseinen sanakirjani on aivan liian ehjä ollakseen uskottava fennougristin apuväline. Ehkä tämän illan koettelemusten myötä saan osakseni sitten jonkinlaista arvostusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *