Kevät

Vaihtovuoteni toista lukukautta on kulunut hieman yli kuukausi. Vietin tammikuun Venäjällä, josta jatkoin Suomen kautta koukaten Hampuriin ja sieltä takaisin Szegediin. Paluu arkeen tuntui mukavalta harvinaisen pitkän lekottelujakson jälkeen, sillä en tehnyt tammikuussa juuri mitään kouluun liittyvää. Uskon, että juuri rentoutuminen vaikutti positiivisesti esimerkiksi kykyyni kommunikoida unkariksi, sillä tuntui, että selvisin helmikuussa huomattavasti monimutkaisemmista keskusteluista kuin joulukuussa täältä lähtiessäni.

Ajattelin, että tänä lukukautena otan vain sen verran kursseja, että saan apurahaan vaaditut opintopisteet kasaan. En enää muista, oliko tämä neljä vai viisi opintopistettä jokaista vaihtokuukautta kohden, muttei sen ole niin väliä, sillä päädyin lopulta haalimaan itselleni kurssimäärän, jonka suoritettuani olen kerännyt täällä ollessani noin seitsemänkymmentä opintopistettä. Huomionarvoista tosin on, että paikallisille moni käymistäni neljän opintopisteen kursseista poikii ainoastaan kaksi pistettä, vaikka työmäärämme ei tietenkään vaihtele samassa määrin eikä ainakaan tuohon suuntaan.

Kesää koskevien yllättävien uutisten myötä lähden Unkarista todennäköisesti jo toukokuun puolivälissä. Tämä tarkoittaa sitä, etten vietä täällä enää kuin pari kuukautta. Sinänsä muutos alkuperäisiin suunnitelmiin ei ole suuri, sillä minulla ei kuitenkaan olisi ollut täällä enää mainittavasti tekemistä kesäkuun tenttikautena, mutta yhdistettynä yleiseen järkytykseeni siitä, ettei vielä viime syksynä loputtomaksi kuvittelemani vaihtovuosi olekaan ikuinen, jäljellä oleva aika tuntuu käsittämättömän lyhyeltä. Miten yhden lukukauden vaihdossa olevat ihmiset ehtivät tottua kohteessaan mihinkään?

Moni paikallinen kaverini on kovin kiireinen kurssiensa kanssa, joten koetan sovittaa sosiaalisen elämäni niihin melko satunnaisiin koloihin, jotka heidän kalentereissaan ovat vapaina. Yleisimmäksi illanistujaispäiväksi on valikoitunut tiistai, joka on tietenkin ainoan aikaisen kouluaamuni aatto. Vietän jälleen paljon aikaa kirjastolla, sillä löydän sieltä usein ystäviäni, joiden läheisyydessä on mukavampaa puuhailla kaikkea sitä, mitä yhtä hyvin voisin toteuttaa kotonani. Koetan pitää myöhään illalla opiskelun tietoisesti minimissä ja kuluttaa vapaa-aikaani aiempaa enemmän kaunokirjallisuuden lukemiseen ja lenkkeilyyn.

Ennen parin viikon päästä koittavaa kevätlomaa pitäisi ainakin pitää unkariksi esitelmä skandinaavisesta rikoskirjallisuudesta, josta unkarin opettajani arveli minun suomalaisena tietävän paljon. Aihevalinnat oli selkeästi tehty kunkin opiskelijan kotimaata silmällä pitäen, enkä nähnyt tarpeelliseksi huomauttaa, ettei teema näin rajattuna varsinaisesti ota huomioon suomalaista dekkariskeneä. Todennäköisesti kaikki ovat ihan tyytyväisiä, jos oma-aloitteisesti vaihdan rajauksen Skandinaviasta Pohjoismaihin.

Skandinavia–Pohjoismaat-hämmennystä en pidä edes isona juttuna, sillä täällä törmää kyllä usein hassumpiinkin näkemyksiin Pohjolasta puhuttaessa. Jopa sukukielitietoisemmat saattavat ensin todeta suomen ja unkarin olevan kaukaista sukua ja sitten samaan hengenvetoon kertoa, että suomen kieli muistuttaa merkittävästi ruotsia. Viikko sitten kävin budapestiläisessä koulussa, ja ala-asteikäisten oppilaiden kysymykset olivat mahtavaa kuunneltavaa. Onko minulla omaa poroa? (Ei.) Olenko tavannut joulupukin? (Useasti. Kiva oli kämppänsäkin.) Ennen kuin ehdin korjata opettajan lausuntoa siitä, että Suomessa on puolen vuoden mittainen yö ja puolen vuoden mittainen päivä, päädyin toinen toistaan hämmentyneempien kysymysten pommitettavaksi. Tarkoittaako puolen vuoden mittainen yö ja pimeys sitä, ettemme voi tehdä koko sinä aikana mitään? (Tarkoittaisipa.) Tarkoittaako se sitä, ettemme näe mitään? (Sähköt auttavat.)

Suloisin kaikista oli selkeästi valveutunut nuori neiti, joka tunnin jälkeen kertoi tietävänsä, että osa suomalaisista työskentelee Joulupukille, mutta häntä mietitytti, mitä tekevät ne suomalaiset, joiden työpaikka ei ole Korvatunturi. Sopersin huvitustani piilotellen, että toiset työskentelevät esimerkiksi lääkäreinä, opettajina tai poliiseina, ja rupesin harkitsemaan tiedekunnanvaihtoa tonttuopintoihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *